Hartaasti toivon, että saisin lähetettyä sen astmaisesti vinkuvan, paketillisen päivässä polttavan kuudentoista tähden kusipään venajälle, jossa saisi imeskellä ensimmäistä maasta löytyvää kuollutta kanaa mikä tulee vastaan. Toivottavasti se riittää.

Opin myös, että on olemassa ihmisiä, joiden mielestä maailmassa ei ole epäoikeudenmukaisuutta, vaan kaikki paska on itseaiheutettua. Tiedän kyllä eron itseaiheutetulla ja epäoikeudenmukaisuudella, kiitos vain huolenpidosta. En tiedä, kai olen enemmän pettynyt kuin raivoissani.

Halusin myös puhua rakkaani kanssa, mutta se ei oikein onnistunut kun en omaa superkuuloa.
Halusin kertoa kuinka paha on olla kun vaivalla rakennetut hyvinvointikulissit kaatuvat. Tai kuinka yhdessä päivässä on joskus liikaa elettävää yksin. En kyllä tiedä haluaako hän kuulla sellaista, mutta ajattelin kokeilla riskiä.

Niin halusin.


Sometimes I feel I got no voice
And that my life's a waste
Sometimes my fears echo against my face
And all I know is how it'll end

Sometimes I can't feel how good life tastes
and death lives in my mind
since everything I do echo that there's no use

Sometimes I feel but don't belong
I got a house that lacks a home
And I try to deny how good it feels
that one day I won't be around

I can't really tell how it start
I think I must be too proud to sell my soul
And I know who want it
All that's dark ain't in space
And I know where it has home
and I need to blow it away
So I can go on.

Äläkä muru usko jos joku sanoo, että jokin maailman tavallisin juttu ei ole mahdollista, kaikki asiat selviävät jos ei luovuta. Mutta joskus on vaikeaa olla luovuttamatta.

Kuten nyt.

Maailman paskimman päivän tästä tekee se, että huominen näyttää yhtä synkältä.